Kuolemalla pelottelulle kuolema.

Miten kuolemasta puhutaan?
Millainen keskusteluilmapiiri siihen liittyy?
Välttelevä? Hankala? Pelottelevakin?

Jos sä teet X tai et tee Y, sä kuolet

Perinteisintä kai lienee pelottelu, että jos sä et tee
yleisesti totutusti näin ja näin, sä sairastut ja kuolet.
Esimerkiksi ota lääkkeitä, perusrokotteita, vitamiineja,
epidemioiden aikana käytä maskia tai
ota juuri niihin liittyviä rokotteita.

Jos sä et hoida haavaa tai sairautta lääketieteellisesti
tietyllä tavalla sä kuolet.
Tai jos sä käytät tietyissä haasteissa luontaistuotteita- ja/tai luontaishoitoja
lisänä tai vaihtoehtona koululääketieteelle sä kuolet.

Jos sä matkustat tiettyyn paikkaan, sä kuolet.

Jos sä syöt ”väärin” (voita, kermaa, suolaa, makkaraa) sä kuolet.

Jopa lapsille on hoettu, että “jos sä et syö sä kuolet”.

Kaikista hauskin lienee ehkä heitto: ”Varo ettet kuole nauruun.”

Muutama esimerkki lehdistöstä:

Tieteen Kuvalehti otsikoi 9.11.2022 juttunsa:
Tärkeän vitamiinin puutos voi kasvattaa riskiä kuolla.
Jos vitamiinin puutos elimistössä on matala, seuraukset voivat olla kohtalokkaat.

Anna, 1.3.2015,
Liika veden juonti voi johtaa vesimyrkytykseen – nämä oireet paljastavat, lipitätkö liikaa vettä

STOP kuolemalla pelottelulle

Miksi kuolemaa käytetään pelotteena?
Kun me kuitenkin kuollaan, jossain vaiheessa, joka tapauksessa, jokainen.
Kun kuolema on, tai pitäisi(?) olla, yhtä luonnollinen osa elämää kuin syntymä.

Miksi monet ovat uskoneet tai uskovat kuolemaan pelotteena?
Mikä siinä pelottaa?
Tuleeko se kristinuskosta?
Pelätäänkö tällöin omien syntien takia joutumista helkuttiin?

Edistävätkö keinot, joilla yritetään helposti ja nopeasti maksimoida omaa terveyttä
todella ja pitkäkestoisesti terveyttä ja kauemmaksi kuolemasta?

Eikö enemmän ja ennemmin kuin kuolemasta kannattaisi
”olla huolissaan” (tai pikemminkin
kiinnittää huomiota, ei pelätä)
mahdollisesta elämättömästä elämästä?
Vielä toteuttamattomista unelmista?
Ja keskittyä muuhun tunteeseen kuin pelkoon;
vaihtaa tunteeksi esimerkiksi ilo, intohimo, innostus.
Miltä tuntuisi vapaus elää innostuksessa
ja mitä vaikutuksia se saisi aikaan?
Uskoa, luoda, luottaa, kasvaa ja kukoistaa…

Voisiko nauttia kiikkustuolissa siitä, että laittoi esimerkiksi 1000 euroa matkusteluun,
huolimatta kaikesta mahdollisesta mihin matkalla voisi kuolla?
Eli matkusti, kun vielä oli virkeä ja pystyi omatoimisesti liikkumaan.
Eikä todennäköisesti kuollutkaan!
(Liian pelottavaa omalle uskomusjärjestelmälle?)

Vai olisiko kivempaa, että olisi kiikkustuolissa 1000 euroa enemmän tilillä,
eikä mitään erityistä muisteltavaa?
Ei ajatusmaailmaa avartaneita uusia kokemuksia, elämyksiä tai tuttavuuksia,
jotka osaltaan olisivat voineet/voisivat myös auttaa henkistä
ja fyysistä jaksamista pidempään.

Kuolemasta on leivottu kuin kummitteleva mörkö kulmassa.

Onko niin, että kaikki, josta ei itse oikeasti, syvällisesti
ja laaja-alaisesti tiedä pelottaa?
Entä jos ajattelisikin kuolemaa helpotuksena?
Palkintona eletystä elämästä?
Maalina; kun oma tehtävä on suoritettu.
Ei ainakaan tarvitsisi enää pelätä kuolemaa,
saatikka pelotella kuolemalla.

Hyvät ja huonot uutiset:
Jos sitä tai tätä, tai jos ei, sitä tai tätä;
Sä kuolet joka tapauksessa. Ja sun läheinenkin.
Eli lopetetaanko se turhanpäiväinen kuolemalla pelottelu?
Ja bonuksena muutenkin kaikenlainen turhanpäiväinen pelottelu? 
(Kuolemalla) pelottelulle kuolema!

Eletään, kun kerta eletään!
Luonnollisesti! Tietysti!

<3 Naturella

Linkkejä:

Voi Hyvin, 26.12.2022,
Jukka Kuoppamäki tuntee eläneensä jo monta elämää:
”Kuolema on kuin vaihtaisi ylle toiset vaatteet tai astuisi ovesta ulos.”

 
ET-lehti, 10.11. 2018
Kuolemasta kannattaa puhua – psykologi, uskontotieteilijä ja pappi kertovat miksi

Naturella 18.6.2020.
Suru osana elävää. Elämää.