Minä. Naturella.
26.10.2021
Minä-kin olen ihminen. Edelleen-kin.
Elävä, kasvot omaava, tunteellinen, järkevä, rakastava,
perheellinen, korkeasti koulutettu, veronmaksaja,
mukavakin yleensä.
Minä en ole vain se joku kasvoton, tunteeton, vastuuton, iljettävä
”rokottamaton” – siis k-o-r-o-n-a -rokottamaton.
Minua kuvaavista adjektiiveista, varmasti lähimmäistenkin mielestä,
itseasiassa vastuuton on varmasti sieltä epäsopivimmasta päästä.
Mitä jos vastuullisuutta olisikin nimenomaan olla ottamatta lisäseurannassa oleva,
miljoonia haittavaikutuksia ympäri maailmaa jo tähän mennessä kerännyt tuote?
Kuka muutoin auttaa ja hoitaa jos valtaosa uudenlaista eliksiiriä nauttineista sairastuu?
Perusvarovaisuusperiaate, johon liittyy myös ”kohtuus kaikessa”.
Minä en ole täydellinen, mutta olen riittävä.
Olen perustaltani rokotettu ja immuuni kyllä monenmoista muuta
vastaan paitsi syrjintää, ilkeyttä ja hylkäämistä.
Tosin pikkuhiljaa tuntuu, että immuniteetti myös edellä mainittuihin on jo
tässä luonnollisesti kehittynyt.
Lähimmäinen
”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” kerrotaan raamatussa. (Matt. 22:34-40 Rakkauden kaksoiskäsky).
Minä olen sinun lähimmäisesi.
Naapuri, lenkkikaveri, ystävä, sukulainen,
perheenjäsen, kummilapsi, kummitäti ja/tai asiakaspalvelija.
Perustaltani se ihan sama läheinen ihminen, joka olin ennen tätä käsillä
olevaa maailmanepisodiakin.
Sama sielu, sama sydän.
Minä olen se kenen kanssa yhdessä urheiltiin, pidettiin hauskaa,
parannettiin maailmaa, hassuteltiin ja matkusteltiin.
Itkettiin ja iloittiin.
Unelmoitiin ja toteutettiin yhdessä unelmia.
Jaettiin suuria elämän tapahtumia.
Minä (ja joku muu minunlaiseni) olen se sama, jota nyt halvennat naureskellen erinäisissä
keskusteluissa sekä jakamalla somessa ivallisia kiertoviestejä.
Erikulttuurisia ja erilailla seksuaalisesti suuntautuneita tms. varot, kuten mediakin,
loukkaamasta vahingossa puolella sanallakaan, mutta nyt nimenomaan k-piikittömien julkinen
mollaus on yleisesti hyväksyttyä, jopa suotavaako ja esimerkillistä?
Myös lasten silmille ja korville?
Rohkenetko tositestiin?
Voisitko hetken hituseksi yrittää asettua saappaisiini ja kuvitella,
että miltä minusta saattaa tuntua?
Voisitko kokeilla selata hesarin, ja/tai kuunnella radio- tai tv-uutiset samalla kuvitellen,
että olisit itse k-piikitön. Kiinnitä huomiota sanavalintoihin.
Mistä näkökulmasta juttu on tehty?
Ovatko sanavalinnat tasapuolisia ja edes perusystävällisiä?
Mieti, jos rokottamaton sanan tilalla olisikin rokotettu
(tai sitten joku virallisesti syrjiväksi luokiteltu sana),
olisiko jutusta noussut kohu, kirjoittaja jo työtön ja
julkaisu haastettu julkisen sanan neuvostoon?
Vaihtoehtoisesti voit myös kuvitella, että olisit koronarokotuksen
jälkeen vakavat sivuvaikutukset tai kuoleman kohdanneen läheinen,
joka antaisi mitä vaan, jotta saisi peruttua 1-2 piikkiä,
miltä vallitseva keskusteluilmapiiri vaikuttaisi tällöin?
Ihmisenä ihmiselle?
Edelleen, olen ihminen.
Olen olemassa.
Yhtäläisellä olemassaolon oikeudella kuin sinä.
Minulla on tunteet ja tiedän, että sinulla on myös.
Voitaisiinko napata tunnepakista käyttöön mieluummin positiivisen ja yhteishenkeä luovan
pään sanoja ja tunteita sekä kiertoviestejä jaettavaksi kuin negatiivisen?
Voidaanko olla ihmisenä ihmiselle?
Käyttäytyä ihmisiksi kunkin henkilökohtaisista terveydellisistä valinnoista huolimatta?
Vai nytkö on todella yhtäkkiä oikeus heittää kunnioitus, lähimmäisenrakkaus ja
yhteinen historia kerralla kierteellä romukoppaan?
Oikeuttaako todella päinvastainen kuin oma terveysvalinta
vihaan, ivaan ja jopa toisen totaaliseen hylkäämiseen?
Ihan kuin olisi joku lähimmäisenrakkaudettomuuden lumous valloillaan?
Näemmä NYT se todellinen lähimmäisenrakkaus punnitaan!!
Vaikka sä olet asioista eri mieltä,
sä voit aina olla ystävällinen.
Kaikkea hyvää ja kaunista,
lähimmäisenrakkautta päivääsi!
Tänäänkin.
<3 Naturella
PS. Facebook uudisti Naturella Elämäntapablogin sivukokemuksen.
Tykkääjä siirtyi nykyiseksikin seuraajaksi, mikäli seurasi aiemmin
blogin FB-sivua. Mikäli henkilö tykkäsi sivusta, mutta ei seuranut sitä, hän tippui muutoksessa pois.
Varmistathan ystävällisesti tilanteesi! Kiitos, kiitos, kiitos! <3