Oman olotilan ystävänä


Olen puolikipeänä ja taistelen pöpöjen
täyshyökkäystä vastaan. Sinnittelen viimeiseen
asti, elän ja toimin normaalisti ja vauhdikkaasti,
kenties kahvin, pillereiden ja pastilleiden voimalla.
Vaiko puhtaasti hidastan, hyväksyn ja
luonnollisesti parantelen?
Valitsen, että kunnioitan olotilaani ja itseäni sen verran,
että annan niille kuuluvan arvon parantua
rauhassa. Tai vaikka en nyt itsestäni niin välittäisikään,
niin kunnioitan ainakin muita, olen tapaamatta ja
varoittamatta altistamatta heitä pöpöjen kummittelulle.

Kyllä, sairastamiset, ainakin osa, lisännevät vastuskykyä,
eikä esimerkiksi meidän perheessä tähän mennessä ole
sairasteltu niin paljon verrattuna joihinkin muihin.
MUTTA voisiko olla oikeus ja kohtuus, että valinta siitä,
että haluaisiko terve perhe ehdoin tahdoin altistaa
itsensä pöpöilylle, voisi olla heidän?
Olisiko kipeilijän oman lähipiirin reilua tietää
pöpöilystä, varsinkin mikäli tapaaminen olisi
terveen perheen kotona?

Pohdiskelimme asiaa hyvässä hengessä menneen vuoden
ajalta meidän perheen osalta. Lämpimän rakkaudellisena
toiveena perheemme osalta olisi, että tulevaisuudessa
ystävällisesti kertoisit, mahdollisesti jo hyvissä
ajoin ennen sovittua tapaamista, mikäli perheessänne joku
perheenjäsen ei ole täydessä terässä.
Mikä vaivaa ja kuinka kauan se on kestänyt? Onko asia
hallinnassa ja hoidossa jotenkin? Miten tarttuvuus?
Toiveena olisi, että kertoisit myös, mikäli olette
hiljattain tavanneet oksennustaudissa olleita.
Näin siksi, jotta voisimme itse tehdä päätöksen,
että haluaisimmeko tavata teitä.

Monestihan tapaaminen ei olisi mitenkään välttämätöntä
juuri silloin. Tai sitten se voisi toteutua osalla perhettä.
Tai jossain eri paikassa kuin alun perin oli suunniteltu.
Terveellä perheellä voi olla jotain tärkeitä menoja
tiedossa. Tai perhe on kenties juuri
parantunut edellisestä sairastelusta.
Kenties myös hoitoresurssit, hoitoapu usean sairaan lapsen
kanssa olisi rajallista. Oma jaksaminen voi välillä jo
muutenkin olla rajallista, mikäli esim. toinen vanhempi on
matkatöissä. Sekä silloin, mikäli ei itse (eikä ehkä
muukaan perhe) saisi nukuttua öitä kunnolla,
esimerkiksi koska tissivauva ei nuhaltaan saisi imettyä
maitoa. Kenties perhe asuisi kaukana kaupoista, jääkaappi
ammottaisi tyhjillään, eikä äkillisen sairastumisen takia
kauppaan lähtö kipeiden lasten kera olisi mahdollista.

Yksinkertaisesti kenelläkään ei varmasti olisi halua siihen,
että esim. oksennustauti jylläisi isossa perheessä vuorotellen
kaikki läpi. Tai jos ei oksennustauti, niin ihan tavallisenkin
flunssan tapauksessa se voisi tarkoittaa viikon osalta
kaikkien menojen peruutusta, vähintään vuorotellen
kaikkien henkilöiden osalta.

On ollut uutisia siitä, että päiväkotilapsella voi olla jopa 100
sairauspäivää vuodessa. Aivan älyttömän hurja ja
luonnoton luku mielestäni! Itse yritämme tekemillämme
valinnoilla pysytellä kaukana siitä.
Ja toivoisimme, että valinta puolikuntoisten tapaamisesta
voisi olla yksi oma valintamme valintojen
viidakossa lisää.

Tiedämme, että ei kukaan ketään varmasti tahallaan tartuta.
Tiedämme hyvin myös, että aina ja kaikkea ei pysty
välttämään. Emme elä sairauksien pelossa, kierrämme
päivittäin julkisilla paikoilla ja matkustelemme. Mutta nyt
on kyse itsen lisäksi omien läheisten,
heidän kotinsa ja terveytensä kunnioittamisesta,
ihan pienistä normaaliarjen teoista. Ajatuspohja
sopii mielestäni myös kerho-/koulu-/työympäristöihinkin.

Eli kenties ripaus lisää ystävyyttä ja kunnioitusta
jos ei itseä niin omia läheisiä kohtaan.
Tehdään se yhdessä, luonnollisesti minäkin!
Terveinä tavataan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.