Putoushahmomuovailua


Muistatko Tanhupallon ja Ansa Kynttilän?
Kiti Kokkosen ja Ernest Lawsonin kauden 2018 Putoushahmot.
Seuraamme aika rajatusti televisiota, mutta MTV:n Putousta
seurasimme lasten kera nauravin suin viime kauden.
Oli kiva huomata, että kaksi hauskaa ja kekseliästä
hahmoa suoriutui finaaliin.

Millaisen Putous-hahmon sinä keksisit?

Minun mieleeni tulvahti hahmo(telma) Pirjo Pihistä.
Säästetään kirjaimia ja sanoja eli Pipi vaan.
Hänet olisi leivottu seuraavista aineksista, joista kohtaukset
ja vuorosanat juontajan kanssa rakentuisivat.

Pipi on kuulu siitä, että hän haalii aina ja joka paikasta kaikenlaista
mitä ilmaiseksi vaan saa; ämpäreitä, ilmaisnäytteitä, hammastikkuja,
pikaruokaravintoloiden maustepusseja…
Hänellä pitää olla aina iso reppu mukana, johon hän voi kahmia tavaraa.

Pipi ostaa kaupoista alennettua ruokaa halavalla, mutta hän ei aina raaski
syödä niitä, joten niitä kertyy pursuilemaan jääkaappiin, eihän hän niitä
toki raaski poiskaan heittää.

Pipi käyttää vanhaa ripsaria niin pitkään, että se alkaa ärsyttämään silmiä,
mutta silti hän aina vaan laittaa sitä, silmät punaisiksi asti.

Vanhat tuttavat tunnistavat Pipin kadulla helposti ja kaukaa, koska pihinä
hän tottakai käyttää samoja vaatteita kuin 20 vuotta sitten, eihän nyt
muutama reikä tai kuluma mitään haittaa!

Vuosittain kun Pipillä on syntymäpäivä hän pyytää lastaan paketoimaan
oman vanhan vaatekertansa kauniisti ja antamaan sen lahjaksi hänelle.

Pipi käyttää samaa vihtaa useaan kertaan, tosin tällä hetkellä se lähinnä
muistuttaa enää vain piiskakimppua.

Pipi inhoaa siivosta. Hänen mielestään mitään mikä kotiin on tullut ei
pitäisi sieltä ulos lähteä. Pipi hukkuukin tavaravuoreen kotonaan,
häntä ei edes näy pinojen joukosta.
Samalla hän ei myös oikein löydä sieltä mitään… Joukosta pilkistää
mm. vanhoja hampaita, leikattuja poninhäntöjä, omia vanhoja piirustuksia,
muistiinpanoja ja ala-asteen kokeita… Pipillä on myös tietenkin läjinä
kokoelmia mm. erilaisia kiviä, linnunmunia, tulitikkuaskeja ja postimerkkejä.

Pipi on säästänyt kaapillisen käytettyjä muovipusseja ja käyttää niitä
vielä moneen kertaan. Mikäli hän käyttää kertakäyttöastioita, niin se ei
jää vain kerta-käyttöön, vaan hän tiskaa ne ja säilöö.

Pipi tapaa Hena Huithapelin, joka ehdottaa hänelle, että miten olisi Konmari?
Pipi: ”Mikä konnari nyt minun kotiin tulisi?”
Hena: ”No mietihän, se voisi olla samalla sellainen ikään kuin kuolinsiivous.”
Pipi: ”Herran pieksut. Enhän mä nyt mihinkään kuolemassa ole!”
Hena: ”Mietihän nyt, että kun sinä kuolet, niin sun lapsesi joutuu
siivoamaan täällä. Eli heittämään kaikki roskiin.”
Pipi: ”Eii, eii,…täällähän on vaikka mitä aarteita! Olen säästänyt tätä ja tätä…
sitä ja sitä varten, kyllä mä vielä käytän ja näitäkin
(vanhat muotoutuneet kengänpohjalliset) voi joku vielä tarvita!”

Yksi asia, mitä Pipi inhoaa yli kaiken ovat eläimet ja niihin liittyvät
haisevat ruuat ja tarvikkeet. Yhtenä yönä Pipi näkee painajaista.
Hänen ja eläinten hyvä ystävä Hena Huithapeli on kuollut.
Henalla on täysi autotallillinen erilaisten eläinten ruokaa,
kissanhiekkaa, siivouslapioita, rättejä ja muita tarvikkeita.
Pipi on kerran nähnyt ja haistanut kyseistä autotallia ja pysytellyt
sen jälkeen kaukana siitä. Unessa Hena on kuitenkin testamentannut
Pipin jatkamaan Henan eläinten auttajauraa ja pitämään huolta
autotallista. Unessa Hena toistaa monotonisesti:
”Kato, säästin sulle. Kato, säästin sulle.”
Pipi herää painajaisestaan yhtä päältä hiessä ja
päättää tehdä elämänmuutoksen.

Pipi repäisee. Hän menee kampaajalle leikkauttamaan pitkät
hiuksensa, joita hän on huolella säästänyt.
Pipi ostaa uudet vaatteet, mutta Tokmannilta, tarjouksesta tietty.
Pipi siivoaa Henan, Konmarin, kuolinsiivouksen sun muiden
”poppaskonstien” avustuksella asuntonsa rajusti.

Jotain Pipi on silti säästänyt.
Pipi: ”Kato Hena, tämä sattui löytymään vielä minun taskusta,
kun oltiin siivottu kaikki.
Pipelife-avaimenperä, vedetään yli joitain kirjaimia ja
ympyröidään P, I, P ja I.
Pirjo Pihi, Pipi vaan.

Seuraavaa Putous-kautta innolla odotellen!

Lue lisää Putous-ohjelmasta tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.