Sokeriton lapsuus


Lähdetään liikkeelle tinkimättömän kunnioituksen
periaatteesta, toisten tekemien valintojen kunnioittamisesta.
Ne ovat juuri kullekin oikeita ja omalla tavallaan
hyviä juuri sillä hetkellä.

Päädytään meidän perhearkeemme.
Tämä ei ole markkinointipuhe tekemiemme
valintojen puolesta, vaan pikemminkin toivottavasti
kuin taskulampun valokeilan lailla valaiseva katsahdus.
Tarjoten ehkäpä samalla vastauksia joihinkin
kysymyksiin, joita moni on usein halunnut kysyä,
muttei ole kehdannut.

Meitä kasvattaa kolme pientä lasta, jotka eivät ole
periaatteessa koskaan saaneet lisättyä sokeria.
Eli he eivät ole koskaan maistaneet valkoista
sokeria sisältävää täytekakkua, pullaa, munkkia,
jäätelöä, muroja, karkkia, keksiä, mehua, jogurttia
tai muuta mukavan makeaa ja makuhermoja
palkitsevaa.

Piilosokerilta tosin lapsemme eivät sentään ole
pystyneet välttyä. Sitähän kummittelee helposti
mm. joissain eineksissä, leivissä, ketsupeissa,
maustekastikkeissa… Niin uskomattoman monissa
paikoissa, että välillä sitä edelleenkin hämmästyy!

Meille ihmetellään usein, että miten olette
onnistuneet?
Se ei ole ollut edes hankalaa, eikä ongelma meille!
Enemmänkin se vaikuttaa olleen ja
olevan ongelma välillä ympäristölle.
Mielestämme niin kauan kuin lapset eivät ole
maistaneet valkosokeripitoisia herkkuja, niin
kauan sokerittomuuslinja on helpompi pitää.
Samalla lasten terveys ja hampaat tykkää.

Lasten hammaslääkäri kertoo joka kerta, ettei
lasten kuuluisi saada sokeriherkkuja alle 7-vuotiaana,
mutta toteaa aina samalla, että harvoilla
se oikeasti toteutuu.

Jos lapset maistaisivat sokeripitoisia herkkuja,
edes sen vähän, silloin sun tällöin, mihin meitä
aikuisia on taivuteltu, sen jälkeen kieltäytyminen
joka ikisessä tarjolla olevassa paikassa ja
tilanteessa olisi mielestämme paljon hankalampaa.

Ja noitahan tilanteita tulvii koko ajan ympärillä!
Pohdiskelemme myös, että kuinka helposti lapsi
itse totaalikieltäytyisi tarjolla olevan
makean mausta (jos tietäisi tarkemmin,
että miltä joku maistuu), kun aikuinenkaan
ei välttämättä itse sitä ihan helpolla tee?
Myöskään se, että vain vanhin lapsi saisi
sokeripitoisia ei ole ratkaisu, sillä muut
vaatisivat kuitenkin saada samaa.

Meidän arjessa kakku ei tee juhlaa, vaan juhla
tekee kakun.
Hyvinä kakunkorvikkeina meillä toimii esimerkiksi:
banaaniletut, maustemuffinsit, uuniomenat,
popcornit, marjasmoothie, hedelmäsalaatti,
kiisseli, naturellit itsepoimitut marjat, tuoreet
tai kuivatut hedelmät, pähkinät, rusinat,
riisikakut, maustamattomat maissisuikerot,
itsetehty mehujää, ja/tai tuorepuristettu mehu.

Lapsillemme herkut loihditaan
käyttämällä makeutuksena tarvittaessa
banaania ja/tai taatelia,
hunajaakin joskus, kohtuu määrin,
sen terveysvaikutustenkin vuoksi.

Kotonamme aikuisten leivontaan käytetään
makeuttajina edellä mainittujen lisäksi/vaihtoehtona
tarvittaessa ja vaihdellen: intiaani- ja kookossokeria,
täysruokosokeria sekä agave- ja vaahterasiirappia.
Vaniljajauheena toimii Urtekramin Luomu vaniljajauhe.

Muutamissa valkosokeria välttelevissä
ystäväperheissämme sokeri korvataan stevialla.
Itse emme ole sitä käyttäneet, koska tähän asti
lukemieni juttujen perusteella en ole sitä kelpuuttanut.
Karppisokeria (erytritroli) puolestaan käyttävät
monet mm. vähähiilihydraattisella ruokavaliolla olevat.
Toistaiseksi se on minulle vielä aika tuntematon tuttavuus.

Pyrimme aktiivisesti välttämään keinomakeutusaineita
kuten aspartaami, asesulfaami K, sakariini,
syklamaatti ja sukraloosi.  Esimerkiksi
aikuisten harvoina limun kumoamishetkinä
teemme sen rehellisesti aidolla sokerilla
kyllästetyllä juomalla. Erilaiset light-versiot
ja ns. teko-teko sokeri eivät ole meille vaihtoehto.

Suu tottuu helposti makeaan makuun ja
elimistölle voi kehittyä riippuvaisuus siihen.
Meillä ei käytetä Xylitol-pastilleja, koska emme
halua totuttaa lasten suuta, joka muutenkaan
ei ole tottunut makean makuun, siihen.

Lisäksi emme halua luoda tottumusta siihen, että
elimistöön
tankataan jonkinlaisia pillereitä/pastilleja.
Lasten suut ovat pysyneet kunnossa ilman xylitolia.
Oletko muuten itse maistanut lasten
xylitol-pastillien makeuden?

Jotta poikkeus vahvistaisi säännön, niin…
lapset ovat saaneet kaksi kertaa elämässään,
erikoistilanteissa, kaupan vähiten sokeria
sisältäneen mehujään sekä kerran eräs
tietämätön antoi parit keksit nuorelle lapsellemme.
Tällöin ne ehtivät upota nopeasti suuhun,
mutta heti vähän vanhemmaksi päästyään
lapsi on ymmärtänyt helposti ja mitenkään
erityistä numeroa siitä tekemättä itse kieltäytyä.

Välillä kyläreissuilla lapset kysyvät
kahvipöydässä, että: ”onko tässä sokeria?”
Usein olemme pakanneet esim. synttäreille
omia vaihtoehtoisia herkuttelueväitä mukaan.
Monilla synttäreillähän sokerittomuutta ei
lasketa erikoisruokavalioksi…
Ihme tai ei, mutta lapset eivät ole toistaiseksi
vielä koskaan vetäneet totaalisia itkupotkuraivareita
kieltäytymislinjan suhteen.

Vanhempina olemme voineet huomata sen,
että mitä runsas, jo luonnollisenkin makean
määrä kerralla, voi aikaansaada muutenkin
energiaa pursuileville lapsillemme, joten millaisen
sokeripiikin ja -humalan sitten
keinomakeuttajat tai valkoinen sokeri?

Meiltä on välillä naama virneessä kysytty
sokerittomuusperiaatteesta:
”no kauan te oikeen meinaatte jatkaa?”
Vastauksemme on edelleen, että niin kauan
kun kaikki sujuu helposti ja mukavasti,

näin hyvin toimivalla linjalla, ei ole tarpeen
tehdä muutoksia, aika näyttää.

Jos miettisi asiaa toiselta kannalta, niin tavallaan
voisimme samalla kysyä,
että kauanko te meinaatte jatkaa valkosokerilinjaa?
Kunnes oma ja lasten terveystietoisuus ja -tarpeet
sekä toimiva käytäntö toisin osoittaa?
Babysteppi ehkä lastemme kohdalla voisi olla
jossain tulevaisuudessa puhdistamattoman
ruokosokerin tai intiaanisokerin
salliminen erikoistilanteissa.

Tänä kesänä, itseasiassa ensimmäistä kertaa,
äidillä olisi tehnyt mieli eräässä paikassa
ostaa lapsille jäätelökioskista tavalliset
jäätelöt, ikään kuin palkita lapsia. Se oli jännä
tilanne huomata.

Kuitenkin mukanamme oli suolasia eväitä ja
nautinto onnistui niilläkin. Henkilökohtaisen
käsitykseni mukaan keho tarvitsee tietyn määrän
(laadukasta) suolaa, joten suolaa en pidä
niin pahana kuin sokeria.
Edellä mainittu episodi jätti minut miettimään
sitä, että haluammeko yleensäkään opettaa
lapsia herkuilla palkitsemiseen,
ja jos niin millaisilla herkuilla.

Lopuksi ja vielä kerran samaan hengenvetoon painotan,
että suhtaudumme kunnioituksella muiden
tekemiin valintoihin. Tämä juttu toimikoon
puhtaasti ymmärryksen lisääjänä sekä kannustimena,
että näinkin on hyvinkin mahdollista
tehdä ja valita, helposti ja luonnollisesti!

Heräsikö kiinnostus? Lisää tiedonmuruja sokeriin
liittyen voit ammentaa esimerkiksi
seuraavista lähteistä:

  • Safkanet.fi on laatinut artikkelin siitä, että
    millä kaikilla nimillä sokeri voi löytyä tuotteesta.
    Lue Anni Sirviön teksti: tästä.
  • Olli Posti on laatinut 21.10.2015 jutun:
    Sokeri – hyvis vai pahis? Lue tästä.
  • Elina Hytönen on maininnut sokerinkin
    tekstissään: Rikollisuus ja ravinto 23.2.2016
    Kurkkaahan tänne.
  • Antti Heikkilä kirjoittaa sokerista mm.
    tässä kirjoituksessaan ”12 myyttiä sokerista” 17.12.2012.
  • Turpaduunari, Christer Sundqvist kirjoittaa 2.1.2017 Sokeri sairastuttaa. Lue juttu tästä.
  • Sanna Ukkolakin on tarttunut kynään
    ja kirjoittanut 25.8.2014 tämän jutun:
    Sokerilla kyllästetyt lapset.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.