Sokeriton lapsuus


Lähdetään liikkeelle tinkimättömän kunnioituksen periaatteesta, toisten tekemien valintojen kunnioittamisesta. Ne ovat juuri kullekin oikeita ja omalla tavallaan hyviä juuri sillä hetkellä.
Päädytään meidän perhearkeemme. Tämä ei ole markkinointipuhe tekemiemme valintojen puolesta, vaan pikemminkin toivottavasti kuin taskulampun valokeilan lailla valaiseva katsahdus.
Tarjoten ehkäpä samalla vastauksia joihinkin kysymyksiin, joita moni on usein halunnut kysyä, muttei ole kehdannut.

Meitä kasvattaa kolme pientä lasta, jotka eivät ole periaatteessa koskaan saaneet lisättyä sokeria.
Eli he eivät ole koskaan maistaneet valkoista sokeria sisältävää täytekakkua, pullaa, munkkia, jäätelöä, muroja, karkkia, keksiä, mehua, jogurttia tai muuta mukavan makeaa ja makuhermoja palkitsevaa.
Piilosokerilta tosin lapset eivät sentään ole pystyneet välttyä. Sitähän kummittelee helposti mm. joissain eineksissä, leivissä, ketsupeissa, maustekastikkeissa… Niin uskomattoman monissa paikoissa, että välillä sitä edelleenkin hämmästyy!

Meille ihmetellään usein, että miten olette onnistuneet?
Se ei ole ollut edes hankalaa, eikä ongelma meille! Enemmänkin se vaikuttaa olleen ja
olevan ongelma välillä ympäristölle.
Mielestämme niin kauan kuin lapset eivät ole maistaneet valkosokeripitoisia herkkuja, niin kauan sokerittomuuslinja on helpompi pitää.  Samalla lasten terveys ja hampaat tykkää. Lasten hammaslääkäri kertoo joka kerta, ettei lasten kuuluisi saada sokeriherkkuja alle 7-vuotiaana, mutta toteaa aina samalla, että harvoilla se oikeasti toteutuu.

Jos lapset maistaisivat sokeripitoisia herkkuja, edes sen vähän, silloin sun tällöin, mihin meitä aikuisia on taivuteltu, sen jälkeen kieltäytyminen joka ikisessä tarjolla olevassa paikassa ja tilanteessa olisi mielestämme paljon hankalampaa. Ja noitahan tilanteita tulvii koko ajan ympärillä!
Pohdiskelemme myös, että kuinka helposti lapsi itse totaalikieltäytyisi tarjolla olevan makean mausta (jos tietäisi tarkemmin, että miltä joku maistuu), kun aikuinenkaan ei välttämättä itse sitä ihan helpolla tee?
Myöskään se, että vain vanhin lapsi saisi sokeripitoisia ei ole ratkaisu, sillä muut vaatisivat kuitenkin saada samaa.

Meidän arjessa kakku ei tee juhlaa, vaan juhla tekee kakun.
Hyvinä kakunkorvikkeina meillä toimii esimerkiksi:
banaaniletut, maustemuffinsit, uuniomenat, popcornit, marjasmoothie, hedelmäsalaatti, kiisseli, naturellit itsepoimitut marjat, tuoreet tai kuivatut hedelmät, pähkinät, rusinat, riisikakut, maustamattomat maissisuikerot, itsetehty mehujää, ja/tai tuorepuristettu mehu.
Lapsillemme herkut loihditaan käyttämällä makeutuksena tarvittaessa banaania ja/tai taatelia,
hunajaakin joskus, kohtuu määrin, sen terveysvaikutustenkin vuoksi.

Kotonamme aikuisten leivontaan käytetään makeuttajina edellä mainittujen lisäksi/vaihtoehtona tarvittaessa ja vaihdellen: intiaani- ja kookossokeria, täysruokosokeria sekä agave- ja vaahterasiirappia.
Vaniljajauheena toimii Urtekramin Luomu vaniljajauhe.
Muutamissa valkosokeria välttelevissä ystäväperheissämme sokeri korvataan stevialla. Itse emme ole sitä käyttäneet, koska tähän asti lukemieni juttujen perusteella en ole sitä kelpuuttanut.
Karppisokeria (erytritroli) puolestaan käyttävät monet mm. vähähiilihydraattisella ruokavaliolla olevat. Toistaiseksi se on minulle vielä aika tuntematon tuttavuus.

Pyrimme aktiivisesti välttämään keinomakeutusaineita kuten aspartaami, asesulfaami K, sakariini, syklamaatti ja sukraloosi.  Esimerkiksi aikuisten harvoina limun kumoamishetkinä teemme sen rehellisesti aidolla sokerilla kyllästetyllä juomalla. Erilaiset light-versiot ja ns. teko-teko sokeri eivät ole meille vaihtoehto.

Suu tottuu helposti makeaan makuun ja elimistölle voi kehittyä riippuvaisuus siihen.
Meillä ei käytetä Xylitol-pastilleja, koska emme halua totuttaa lasten suuta, joka muutenkaan ei ole tottunut makean makuun, siihen. Lisäksi emme halua luoda tottumusta siihen, että elimistöön
tankataan jonkinlaisia pillereitä/pastilleja. Lasten suut ovat pysyneet kunnossa ilman xylitolia.
Oletko muuten itse maistanut lasten xylitol-pastillien makeuden?

Jotta poikkeus vahvistaisi säännön, niin… lapset ovat saaneet kaksi kertaa elämässään,
erikoistilanteissa, kaupan vähiten sokeria sisältäneen mehujään sekä kerran eräs tietämätön antoi parit keksit nuorelle lapsellemme. Tällöin ne ehtivät upota nopeasti suuhun, mutta heti vähän vanhemmaksi päästyään lapsi on ymmärtänyt helposti ja mitenkään erityistä numeroa siitä tekemättä itse kieltäytyä.
Välillä kyläreissuilla lapset kysyvät kahvipöydässä, että: ”onko tässä sokeria?”
Usein olemme pakanneet esim. synttäreille omia vaihtoehtoisia herkuttelueväitä mukaan.
Monilla synttäreillähän sokerittomuutta ei lasketa erikoisruokavalioksi…
Ihme tai ei, mutta lapset eivät ole toistaiseksi vielä koskaan vetäneet totaalisia itkupotkuraivareita
kieltäytymislinjan suhteen.

Vanhempina olemme voineet huomata sen, että mitä runsas, jo luonnollisenkin makean määrä kerralla, voi aikaansaada muutenkin energiaa pursuileville lapsillemme, joten millaisen sokeripiikin ja -humalan sitten keinomakeuttajat tai valkoinen sokeri?

Meiltä on välillä naama virneessä kysytty sokerittomuusperiaatteesta:
”no kauan te oikeen meinaatte jatkaa?”
Vastauksemme on edelleen, että niin kauan kun kaikki sujuu helposti ja mukavasti,
näin hyvin toimivalla linjalla, ei ole tarpeen tehdä muutoksia, aika näyttää.
Jos miettisi asiaa toiselta kannalta, niin tavallaan voisimme samalla kysyä,
että kauanko te meinaatte jatkaa valkosokerilinjaa?
Kunnes oma ja lasten terveystietoisuus ja -tarpeet sekä toimiva käytäntö toisin osoittaa?
Babysteppi ehkä lastemme kohdalla voisi olla jossain tulevaisuudessa puhdistamattoman ruokosokerin tai intiaanisokerin salliminen erikoistilanteissa.

Tänä kesänä, itseasiassa ensimmäistä kertaa, äidillä olisi tehnyt mieli eräässä paikassa ostaa lapsille jäätelökioskista tavalliset jäätelöt, ikään kuin palkita lapsia. Se oli jännä tilanne huomata.
Kuitenkin mukanamme oli suolasia eväitä ja nautinto onnistui niilläkin. Henkilökohtaisen käsitykseni mukaan keho tarvitsee tietyn määrän (laadukasta) suolaa, joten suolaa en pidä niin pahana kuin sokeria.
Edellä mainittu episodi jätti minut miettimään sitä, että haluammeko yleensäkään opettaa lapsia herkuilla palkitsemiseen, ja jos niin millaisilla herkuilla.

Lopuksi ja vielä kerran samaan hengenvetoon painotan, että suhtaudumme kunnioituksella muiden tekemiin valintoihin. Tämä juttu toimikoon puhtaasti ymmärryksen lisääjänä sekä kannustimena,
että näinkin on hyvinkin mahdollista tehdä ja valita, helposti ja luonnollisesti!

Heräsikö kiinnostus? Lisää tiedonmuruja sokeriin liittyen voit ammentaa esimerkiksi
seuraavista lähteistä:

  • Safkanet.fi on laatinut artikkelin siitä, että millä kaikilla nimillä sokeri voi löytyä tuotteesta.
    Lue Anni Sirviön teksti: tästä.
  • Olli Posti on laatinut 21.10.2015 jutun: Sokeri – hyvis vai pahis? Lue tästä.
  • Elina Hytönen on maininnut sokerinkin tekstissään: Rikollisuus ja ravinto 23.2.2016
    Kurkkaahan tänne.
  • Antti Heikkilä kirjoittaa sokerista mm. tässä kirjoituksessaan ”12 myyttiä sokerista” 17.12.2012.
  • Turpaduunari, Christer Sundqvist kirjoittaa 2.1.2017 Sokeri sairastuttaa. Lue juttu tästä.
  • Sanna Ukkolakin on tarttunut kynään ja kirjoittanut 25.8.2014 tämän jutun: Sokerilla kyllästetyt lapset.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.