Suomi-Espanja erot

Räntäsateen piiskatessa jo keväisen vihertävää nurmikkoa
haikailen Espanjan Malagan alueen aurinkoon.
Muistelen informatiivisesti arvottamatta, että miten
eroaakaan arki Suomessa Espanjan
arjesta Naturella elämäntapablogin näkökulmasta.

Ilmasto.
Espanjassa aurinko ja sininen taivas näyttäytyvät vuoden ympäri valtaosana päivistä.
Malagassa vielä lokakuussakin on usein +22’c rantakelit,
ja sitten taas sama maaliskuussa.
Varsinkin kesäisin useat Malagan alueen kohteet
pullistelevat turisteja, mutta sesongin ja varsinkin perinteisten turistikohteiden ulkopuolella voi helposti päästä nauttimaan
aidosta espanjan elämänmenosta
mukavan leudossa ilmastossa vuodenkin ympäri.

Viini.
Viiniä on saatavilla Espanjassa ihan perusruokakaupassakin ja edulliseen hintaan. Se on luonteva osa elämänmenoa, tapastenkin kera.

Siesta, sunnuntait ja juhlapyhät.
Espanjassa iltapäivän siesta-aikana kaikki kaupat ovat kiinni. Oikeasti. Samoin sunnuntaisin ja juhlapyhinä.

Manana-meininki.
Suomessa usein kaikki pitäisi olla täydellistä ja heti ja tässä. Espanjassa meininki voi olla rennosti vähän sinne päin ja sitten kun luontevasti soljuu. Stressaamatta ja kiirehtimättä tarpeettomasti.

Suojatiekäyttäytyminen.
Suomessa huomaat, että ”ai niin suojatielle ei niin vaan vapaasti kävelläkään”.

Uutistulva.
Mielestäni Espanjassa joka tuutti ei tulvi uutisista.
Voit kokea seesteistä rauhaa uutisettomammasta elämästä.

Radiomusiikki.
Espanjassa radiokanavilta tulee a) enemmän musiikkia puheen ja mainosten sijaan
b) vieläpä iloluonteista musiikkia.
Suomen puolella liian usein autoillessa, usean kanavan vaihdosta huolimatta, kaikilla kanavilla hölisee turhanpäiväistä
jauhantaa ja mainoksia,
jopa samaan aikaan. Tai sitten melankolista suomi-iskelmää.

Terveysruokavalikoima.
Suomessa, ihan perusruokakaupassakin, on tarjolla laaja valikoima ja selkeästi merkittyjä tuotteita erikoisruokavalioisille.
Espanjassa tässä ollaan vielä paljon jäljessä.
Laktoosittomuus ei ole niin yleistä.
Gluteenittomuus sen sijaan on saanut jalansijaa,
ja jotkut ravintolatkin mainostavat jo gluteenittomuutta.

Luomuvalikoimaa ei ole suomen mittakaavassa.
Naturelleina mainostetut lihat eivät pääsääntöisesti ole naturelleja,
vaan niissä voi olla paljon väri- ja säilöntäaineita.
Sokerittomuus perusruokakaupan esim. lasten ruuissa
on suuri poikkeus.

Alkoholisoituneet kanssakulkijat.
Espanjassa epäsiistejä hengailijoita ei notku ostareiden ja pubien ympäristössä siinä määrin kuin Suomessa. Muutoinkaan paikalliset päihtyneet eivät kuulu katukuvaan.

Herbolariot.
Apteekkeja ja luontaistuotekauppoja on paljon. Monissa Herbolarioissa on hyvä valikoima kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tuotteita ja parhaimmissa saa osaavia ja luonnollishenkisiä vinkkejä
hyvinvoinnin/mahdollisen sairauden tueksi.

Kärpäset.
Oletko joskus kuolannut upeita ulkoterassi ruokailukuvia Espanjasta, joissa näkyy kun aurinko laskee meren taakse? Ulkona olo, auringonlasku ja meri ovat upeita, mutta…ainakin meidän kohdalla kärpäsarmeijan ympäripörräilyn takia (sijainnista riippumatta) valitsemme usein suosiolla ruokailun sisätiloissa.

Lapsirakkaus.
Espanjalaiset huomioivat ja hellittelevät sekä omia että vieraitakin
lapsia vuolain kohteliaisuussanoin. Lapset ovat luonteva osa elämänmenoa
ja automaattisesti mukana eri tapahtumissa, myöhään yöhön asti.

Luonto.
Suomessa välillä tuntuu, että pidämme lähellä olevaa, helposti saavutettavaa, turvallista, rauhallista, puhdasta, metsäistä luontoa itsestäänselvyytenä.
Espanjassa, riippuen tukikohdasta, löytääkseen aitoa em. luontoa, on välillä ajettava autolla pidemmälle. Etkä välttämättä ole silloinkaan luonnossa yksin. Kuivuus & kuumuus -yhdistelmä myös aiheuttaa omat ongelmansa lajikirjoon ja vehreyteen.

Ruokailuajat.
Mikäli aamiainen syödään suomen rytmin mukaisesti 7 aikaan,
niin 11 aikaan kutkuttelee jo lounasnälkä. Valitettavasti tällöin
Espanjassa tarjolla on usein vain vaaleaa leipää,
ei helposti kunnollista terveellistä ruokaa.
Myös illallinen, ainakin paikallisten osalta,
tapahtuu suomessa totuttua myöhemmin.

Temperamentti.
Espanjan arjessa paikallisten laajankirjavat tunteet ilosta suruun näyttäytyvät joka päivä.
Temperamenttia säästämättä toitotetaan torvea, kun siltä tuntuu, tai vähän
korotetaan ääntä vilkkaaseen puheripuliin. Ja se on vaan luonnollista, eikä
no big deal.

Autojen parkkipaikat.
Ei oleeee, helposti, isoja, Espanjassa. Välillä saa olla aika rattimies, että saa
käänneltyä varsinkaan vähän isompaa autoa ahtaissa parkkihalleissa pylväiden lomassa. Skoottereita on liikenteessä paljon.

Kännykät.
Espanjassa kännykät eivät ole kaikilla koko ajan näkyvillä tai käytössä.
Kahvilassa istutaan joko maisemia katsellen, ystävän tai tarjoilijan kanssa rupatellen, mutta harvoin puhelimen näppäilyyn keskittyen,
puhuen vaikka puhelimessa sitten ennemmin.

Peite & kuivauskaappi.
Espanjassa vuoteessa peittona käytetään vain ohutta lakanaa.
Kuivauskaappia tiskeille ei usein ole.

Lasten liikkuminen.
Lapset viedään ja haetaan kouluun, harrastuksiin ja ystäville.
Lasten ulkona liikkuminen ilman vanhempia on kielletty alle 12-vuotiailta.
(ikäraja muistini varassa). Suvun kanssa ollaan usein tekemisissä ja vanhempia henkilöitä kunnioitetaan paljon. Lähisuku auttaa tarvittaessa kuljetusten kanssa.

Sade.
Välillä kun sataa, niin silloin todella sataa kunnolla, ja kadutkin tulvivat.
Myös ukkonen on varsinkin vuorten läheisyydessä ärhäkkä
mörisemään ja salamoimaan.

Kodin lämpötila.
Monissa Espanjan asunnoissa on kolea kivilattia ja sähkölämmittäminen on todella kallista. Mutta uima-altaan lämmitys (esim. +15’c alempina öinä) se vasta kallista onkin!

Vuodenajat.
Suomessa, ainakin suurimpien kaupunkien ulkopuolella,
erottaa selkeästi luonnosta eri vuodenajat.

Valmisruuat.
Suomalaisessa ruokakaupassa hyllyt notkuvat mikrovalmiita eineksiä.
Usein jopa pienessäkin espanjalaisessa ruokakaupassa on tuoretiski sekä saatavilla marinoimatonta lihaa, kalaa ja kanaa.

Vesi.
Suomessa vesi on juotavaa suoraan hanasta. Espanjassa useamman
hengen talouteen sitä kannetaan lukuisia, isoja ja painavia kanistereita viikossa, mikä vaatii autokyytiä.

Värikkyys.
Värikylläisiä vaatteita, astioita, taloja, autoja, eloa … Espanjan puolella.

Rikollisuus.
Espanjassa lähes poikkeuksetta, ainakin matalan tason ikkunoissa on kalterit ja myös toinen ulko-ovista voi olla kalteriovi. Laukku ei säily autossa tai rannalla vartioimatta yhtä kauaa tai todennäköisesti kuin Suomessa.

Kirpputorit.
Malagan alueella on isoja ulkokirpputoreja viikoittain.
Siellä pystyy tehdä mielenkiintoisia löytöjä ja
hankkia lähes mitä vaan ja kohtuuhinnalla.
Esimerkiksi hyväkuntoisista vaatteista pyydetään usein vain
0,50-1 euroa/kappale.

Vaatteiden ja kenkien hinta ja mitoitus.
Ainakin laihalle ja lyhyelle, pienikenkäiselle naishenkilölle
sopivia vaatteita ja kenkiä löytyy helposti ja edullisesti Espanjan
auringon alta.

Käteinen.
Espanjassa pystyt todennäköisemmin missä vaan maksamaan
käteisellä, mutta et kortilla. Käteistä pidetäänkin yleensä korttia
todennäköisemmin mukana.


Oletko samaa mieltä? Jäikö jotain oleellista puuttumaan?

Lisää havaintoja löytyy esimerkiksi Puutalobabyn blogijutusta:
16.1.2018 Kasvatus Espanjassa vs. Suomessa – viisi havaintoa (ja karsea tiputarina).

Saatat pitää myös Benalmadenan Buddhist Stupaa käsittelevästä tekstistä.

PS. Pahoittelut vielä, että edellinen versio tästä tekstistäni oli susi ja osa tekstistä katosi sen näkymättömään bittikitaan!


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.