Kreikantuulahdukset!

Uusi rannekelloni irtisanoo itsensä jo heti saapumispäivänä.
Eli lomamoodi, jokahetkinen luonnollinen oikea-aikaisuus,
nyt,
on oletusasetus,
nyt.

Keho muovautuu pehmeään hiekkapatjaan.
Aallot potkivat varpaita.
On aika ja lupa rentoutua.

Chillailu pukee.
Aurinko riisuu.

Ajaton NYT tuntuu ikuisuudelta.
Tämän osaan ja pystyn ottaa vastaan.

Maadoittava Maa,
muuntuvainen Meri,
ilahduttava Ilma –
suurinta luxusta juuri nyt.
Seurana rauha.

Täällä virtaa viime viikoista väsyneelläkin.

Luovuuden liekki löytyi liikkeistä lempeistä,
levosta lempivästä.

Palkintomatkalla porskuttelen
omien rajojen rikkomisesta.

Extempore –
kuten elämässä-ni
monesti-kin.

* * * *

Tämänkertaisesta etapista
tulen varmuudella muistamaan sen lähimmäisenrakkauden.
Ja tulen kaipaamaan sitä rakkautta.
Jo nyt.

Kaikkia niitä kauniita katseita, ystävällisiä tekoja ja välittäviä sanoja
lasta kohtaan ja meitä kohtaan.
Pyyteettä.
Enemmän kuin olisimme osanneet odottaa,
enemmän kuin olisi ollut välttämätöntä, tai
mihin ”itsenäiset suomalaiset” olisivat tottuneet.
Avuliaita otteita ja huolenpitoa saapumisen alusta loppuun saakka.
Vastikkeetta.

Se rakkaus, välittäminen, todella tuntui ja tuntuu,
ja siitä lähteminen tuntuu kaihoisan haikealta.

Ei se lämpö, aurinko, meri, maisemat, aktiviteetit, seura,
– kaikki yhdessäkään,
vaan se sydämen kosketus,
niin monelta eri taholta.
niin monella eri tapaa.

Se suurimpana matkamuistona ja oppinakin tämänkertaisesta reissusta.

<3 Naturella

PS. Ja vielä, jos joku kysyy… että kiviäkö sä siellä laukussa kannat, niin kyllä!
Yksi puolitoistakilonen sydän, yksi kuivettunut puun karahka ja
pikkukiviä ja -simpukoita matkaa
luonnollishenkisen lapsenkin toiveesta kotiimme
– luonnollisesti, tietysti!