Lataa…lataa…

Error…..loading, loading…not connecting…wait a minute…
Jähmeän hitaasti ja tahmean vaikeesti siirryn, puran, toimin.
Lentoyhtiö, voinko tehdä valituksen? Matkalaukut saapuivat,
kehonikin saapui, mutta henkinen minäni jäi, tai tekee
vielä matkaa jossain, energiani ei ole vielä laskeutunut.

Katson ja ihmettelen, tuijotan kuin ensimmäistä kertaa.
Mihin kaikki kiiruhtaa?
Onko oikeasti tulipalokiire ja pakko?
Ettei pysähtyä ehdi, silmiin katsoa kykene,
jutella pysty, hymystä puhumattakaan.
Jähmettyneenä tarkkailen.
Ottaa aikaa, viikon, kaksi,
niin ollen taas yksi monista viivasuisista tuulispäistä.

Ajallisesti vain neljän tunnin lentosiirtymä,
ja matkan kestollisesti vain kuusi viikkoa.
Kuitenkin henkisellä etäisyydellä pitkä matka,
joka kuitenkin kuriutunee yhteen pikavauhtia.

Olo on kuin kuusta yhtäkkiä maahan tiputettuna.
Lähikaupalla hilluu samat laitapuolen kulkijat.
Ai tämännäköinen koti mulla on, hmm…
Mikäs olikaan kenenkin hammasharja,
millos niitä kerhoja olikaan,…
Naistenvaateliikkeissä kummittelee ainoastaan
synkkiä värejä joulukoristevalosateen keskellä.
Koko matkan aikana emme suunnilleen
puhuneet suomea muiden kuin oman
perheen kesken, yhtäkkiä onkin outo kuulla ja
puhua omaa kotikieltä ja tulla ymmärretyksi.

Haluaisin vain velloa omassa kuplassani, ”välirauhassani”.
Minä toimin ja askellan kuin hidastetussa elokuvassa.
Useat viilettävät kuin pikakelauksella.
Vähitellen huomaan, kun omakin kulkuni nopeutuu.
Kuin napin painallus tai pore kerrallaan palaudun takaisin
tälle kanavalle. Kunnes tuntuu, että reissusta on jo pitkä aika,
vaikkei oikeasti olekaan.

Arkea sielläkin elettiin (työvapautta lukuun ottamatta).
Siistimistä, tiskausta, ruokakauppailua, ruuanvalmistamista,
pyykinpesua, lastenhoitoa – tavallisia arkitoimia
mutta kuorrutettuna sinisellä taivaalla, auringon ilottelulla,
pehmeällä lämmöllä, sekä kiireettömyydellä ja
vapaudella tehdä mitä vaan.
Päivästä ja kellonajasta ei ollut tietoa eikä niin väliäkään.
Mutta suomessa kalenteroimaton elämä ei onnistu, ja
tuntuu, että kellokin rientää täällä eri nopeudella.

Oletko sinä ollut joskus niin syvälle sisimpääsi
vaikuttavalla kurssilla tai matkalla, ettei tekisi mieli palata
vanhaan tavalliseen kotiarkeen?
Tai pienemmässä mittakaavassa oletko ollut vaikka
voimallisesti vaikuttaneessa tapahtumassa, synnytyksessä
tai hemmotteluhoidossa?
Voimauttavassa, pysähdyttäneessä tilanteessa,
jonka jälkeen tuntuu, että haluaa ja tarvitsee ottaa
aikaa rauhassa toipumiseen ja vellomiseen ihanissa,
meditatiivisissa sfääreissä?
Sellaisessa täyden rakkauden ja läsnäolon fiiliksessä,
josta et halua päästä heti eroon.
Kerro lisää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.