Niin kivussa kuin rakkaudessa

Kaikki keinot sallittuja?

Elämä on mielestäni suuri lahja.
Olen vahvasti elämän, ainutlaatuisen ja terveen
elämän, puolesta jo syntymättömästä vauvasta
ihan elämän viimeisiin vanhuuden
hengenvetoihin asti.
Suhtautumiseni eutanasiaan on ollut
kohtuullisen kriittinen. Oma hetkellinen kipukokemukseni
kuitenkin raotti minulle verhoa siitä, että millaista
voisi olla vaikka parantumattomasti sairaana kipujen
kourissa. Pohdiskelin, että jos vaikka kaikki vaihtoehdot olisi
kokeiltu, eikä mikään auttaisi, ja kivut olisivat kovat, niin…?
Suhtautumiseni eutanasiaa kohtaan siten aavistuksen
valaistui ja lievittyi.

Haluan jakaa kanssasi vanhan, hetkellisen, tekstin pätkäni kivusta.

Voimakasta, alkukantaista, jatkuvaa, täysin kontrolloimatonta.
Kipuhuippuja ei pysty ennustaa, ei helposti lääkkeettä
vielä tiedossani ja käytössäni olevin keinoin helpottaa. 
Enkä toisaalta lääkekoukkuun aio itseäni hukuttaa.

Pitelemätön kuin synnytyskipu.
Itsepintainen ja roihuava kuin rakkaus.
Muut tunteet, mielihalut tai velvollisuudet jyräävä.
Pelottava, surettava, ihmetyttävä.
Sitä ei voi alittaa, ylittää, ohittaa.
Pitää vaan puskea suoraan, läpi. 

Onko hyvä tilanne, millainen on olo;
ei puhuta päivistä, vaan hetkistä.
Joku hetki yllättää positiivisesti, parempana kuin toinen,
mutta mikään hetki kipu ei ole täysin poissa,
eikä keho samanlainen kuin ennen.

Välillä kun sattuu, särkee niin paljon, ettei pysty muuta
ajatella, tehdä, vaan yrittää vain etsiä asentoa,
jossa ei tuntuisi ihan niin järisyttävän paljoa.

Tulevana tavoitteenani on saada takaisin
Oma vanha elämäni ja itse, sekä tulla säryistä ja
helpotuskeino-yrityksistä riippumattomaksi.
Saada Itselle takaisin itselle kuuluva valta ja
oikeus terveeseen elämään.

Tässä kipusodassa, ehkä kuten rakkaudessakin,
kaikki keinot ovat mahdollisia ja sallittuja,
luonnolliset vaihtoehdot tietenkin kärkipäässä.

Ei paljon naurata, edes hymyilytä. 
Olin joskus notkea. Nyt särkevä ja kankea.
Olin terävämuistinen, nyt muistan, etten välttämättä muista.
Olin luonnollisesti pirteä, nyt luonnottomasti väsynyt.

Toivon ja teen kaikkeni, että laulun sanoin;
väliaikaista kaikki tää vaan..

Välillä kun rakkaus loppuu ikävä jää,
nyt ei, ei tule ikävä. Kipu,
olen valmis hyvästelemään sinut.
Olet tehnyt tehtäväsi, olen oppiläksyni
oppinut ja muun muassa
saanut tämän tarinan jaettavaksi.
Kiitos!

PS. Kiitos vielä lausumattomasta kysymyksestäsi.
Kaikki on hyvin, voin mainiosti, kiitos!
Miten sinä voit?
Mitä mieltä sinä olet eutanasiasta ja
abortista? Abortti olisikin kokonaan
toisen kirjoituksen arvoinen joskus.

Oletko lukenut aikoinaan jo kirjoitukseni
”Raskauspahoinvointi tyrmäys”,
linkki, sekin käsittelee
omanlaistaan olotilakokemusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.