Isoäiti majakkana


Oletko joskus miettinyt, että millainen isoäiti sinä olet tai
haluaisit olla (kenties sitten joskus)?
Minä haluaisin olla majakka.

Majakka, joka pysyy vakaasti paikoillaan;
ollen läsnä tuiskussa ja tuiverruksessa,
myrskyssä ja myllerryksessä. Osaten kuitenkin myös
säilyttää valoisan tehtävänsä
tyynen-auringonkin vallitessa, ja ollen kykenevä
iloitsemaan lähestyvien merenkulkijoiden,
omien lasten ja lastenlasten, onnesta loistokelien vallitessa.

Toivoisin olevani isoäitinä valomajakka, joka sinnikkäästi
osoittaa valoa sekä ympärilleen että lähestyvän
kulkijan itse valitsemaan kulkusuuntaan.
Majakan jalo tarkoitushan on valaista
helpottaakseen merenkulkua.
Mielikuvallisesti majakkaa pidetään usein myös
luotettavuuden symbolina, suunnannäyttäjänä,
opastajana, joka osoittaa oikean tien kohti
turvallista päämäärää.

Toivoisin olevani läsnäoleva majakka,
joka hyväksyen kuuntelee,
sielun viisaudesta tietää
ja sydämen lämmöstä tuntee.

Tiedostaen samalla, että mikäli tuo erityinen
luottokontakti pätkii, niin jää monta
informaatiota saamatta tai väärintulkittua.
Tällöin majakka tuntee vain merialueensa,
peruskartan, muttei todellisuudessa liikkeellä
olevia merenkulkijoita tai kulkuneuvoja ja niiden
kurssia alati muuttuvissa olosuhteissa. Olisi sääli jos
yhteisnavigointi rakoilisi, tällöin jäisi kulkija tulematta,
väylä valaisematta tai pahimmillaan
seilaaja karahtaisi karille.

Valomajakkana en välttämättä hyväksyisi kaikkia
merenkulkijoiden tekoja tai olisi kaikesta samaa mieltä,
mutta toivoisin voivani arvostaa silti ihmistä niiden takana.
Niin, että pieni tai iso kulkija saisi olla olla juuri se
äänekäs tai hiljainen, ketterä tai kömpelö, temperamenttinen tai
viilipytty, juuri se joka on. Jotta hän voisi vain olla vapaasti
ja turvallisesti oma puhdas itsensä.

Isoäiti majakkana toivoisin, että minulla olisi
riittävästi aikaa kiinnostuen kohdata kulkijat,
säät ja tilanteet, jotka eteen aallokoituvat ja
pitää majakan ovet, syli avoinna aina.
Toivoisin myös, että pystyisin pitämään
kysymättömien neuvojeni runsaat tyrskyt
aisoissa. Ja samalla myös uskoisin ja
luottaisin kulkijoiden omaan
tietoisuuteen, onneen ja voimaan.

Majakkana olisin oikeutettu tietysti pitämään
huolta myös itse majakan kunnossapidosta,
vain tällöinhän majakka pystyy tukemaan ja
auttamaan myös muita.

Vaativa tehtävä? Kyllä, mutta onneksi
majakoitumiseen, isoäitiyteen, on vielä aikaa.
Aikaa vielä kypsyä, pehmetä, valaistua ja viisastua.

Lopulta, toivoisin saavani palvella arvokkaassa ja
ainutlaatuisessa tehtävässäni merenkulkijoiden
turvana mahdollisimman pitkään.
Ja sitten kun tehtävä kävisi ylivoimaiseksi osaisin
tunnustaa ja siirtää vastuuta eteenpäin.

Omistettu rakkaudella ja kiitollisuudella
majakan valona välkkyville menneille,
nykyisille ja tuleville isoäideille!

PS. Mikä olisi majakan valon takana? Rakkaus.

Ja puhdas omatunto majakan vartijana. Luonnollisesti.

Lue myös ihana(!!) Laura Honkasalon Anna-lehden kolumni
23.11.2017 tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.