Juhlan paikka?

9.6.2018


Milloin sinä juhlit?
Onko sinulla juhlan paikka
joka perjantai, välillä keskiviikkonakin?
Aina synttärinä? Jonain vuosipäivänä?
Ja/tai almanakan mukaisina juhlapäivinä?

Mikä olisi merkittävä asia juhlistaa? Miten?
Kenen kanssa?
Olen tallustellut jo hyvän tovin aikaa,
juhlistellut aina välillä, tavalla tai toisella,
vähän sitä sun tätä. Askeleeni pysähtyivät
kuitenkin nyt miettimään
syvällisemmin juhlan aiheita.

Tällä hetkellä ajattelen, että oikeasti merkittävimpiä
ja samalla maagisesti
säteileviä hetkiä elämässä ovat suurien
unelmien toteuttamis- ja täyttymyshetket.

Ne käsinkosketeltavan väreilevät ja
koskettavatkin hetket, jotka vangitsevat ja
pysäyttävät täydelliseen läsnäoloon,
herättävät suuria positiivisia tunteita,
rakkautta.

Tilanteet, jotka jäävät ikuisesti mieleen;
käännekohdat, unelmien toteutumiset.
Unelmat, jotka ovat vaatineet toteutuakseen
kenties valtavasti rohkeutta,
kipeitä uhrauksia, hurjasti fyysistä ja
psyykkistä jumppaa, yksinäistä puurtamista,
rahallista riskisijoitusta, taistelua tuulimyllyjä
vastaan sekä aikaa, mutta
ennen kaikkea omaa päätöstä ja sisukkuutta;
taipumattoman vahvaa uskoa omaan unelmaan.

Itselleni juhlan paikka on nyt ja tässä,
teidän kanssa ystäväni, lukijani.
Blogin toteutumisen takana väreilevän ”unelmieni verkon”
rakentamisprosessi on ollut
syväluotaavampi ja moniuloitteisempi
kuin helposti voisi kuvitella.

Olen uskaltautunut uimaan tuntemattomille
vesille. Olen kukistanut (luonnollisesti)
mielessäni parveilleet hait  ja olen
saanut tämän Naturella-blogin,
“unelmieni kalaverkon” vihdoin valmiiksi
ja heitettyä vesille.

Se, jos mikä, on minulle juuri nyt suuren ja
pitkäaikaisen juhlan paikka. Iloitsen niin,
etten meinaa nahoissani pysyä.
Haluan samalla välittää unelmiin uskovaa energiaa
sinulle eteenpäin! Unelmiesi kalansaalis pilkistää jo.

Mistä sinä unelmoit?
Kalastetaanhan yhdessä?
Onhan unelmiesi kalaverkko vesillä?

Unelmafiiliksiä sinulle!

<3 Naturella