Katseen kohteena ja lähteenä.

12.8.2019

Tänään (syntymäpäivänäni).
Pysähdyn.
Katsahdan.
Taakseni.
Eteeni.
Ympärilleni.
Näkyvää.
Näkymätöntä.

Itseeni ulkoolta.
Itseäni sisäänpäin.
Näen lähelle ja kauas. 
Moniin eri suuntiin.
Katsahdan myös muuttuneita
muita, ympäristöä.

Katson levollisena peiliin, 
katse kohtaa katseen,
näen mahdollisuuksien maailman.

Hiljaisena katson tyynen veden pintaan,
heijastun, 
olen, yhä, yhtä.
Siis elän!

Katson hyväksyen sinuun,
näen sinua, minua.
Minussa meitä, kaikkia,
kaikkea, yhdessä. 
Hetki vie. 
Katse tuo.

Katson mieleen.
Päätöksiäni.
Mieli pomppii.
Katse ei.
Katse pysyy. Kristallinkirkkaana.
Rohkenenko kohdata?
Kaiken,
katseen takaa.
Ehken. Ehkä en haluakaan katsoa? Katsokaan. 
Katse pysyy, vaikka… sammutan tulkinnan.
Katse kietoutuu. Näky viestii.

Katse on.
Tyytyväinen,
tähtien pilkkeen vilkkuessa silmäkulmassa. 
Vetäen suunkin arvoitukselliseen virneeseen.

Minä olen.
Katseessa. 
Maailmassa.
Ja Katseessa maailma.
Herkuttelen vapaalla
ja aurinkoisella katseella ja katseessa.

Hetki perään hetki.
Katson hetkeä, pitkään ja syvälle. 
Vedän henkeä. Silmät kiinni. 
Tallennan muistiin.

Toivon että katson, näen,
olen ja olet, tässä, ensikin vuonna! 

Vahvasti hurmioituneena ja ilolla inspiroituneena
ihanan, lämpimän, kiinnostavan ja taidokkaan
kirjailija Eija Wagerin taannoisesta
Facebook-lausahduksesta.
“Täältä näkee kauas ja eri suuntiin, ympärille ja
sisäänpäin, taakse ja myös eteenpäin.”

Syntymäpäivänä, tai päivänä minä vaan.
Ideaa lihottaen, Eijaa mukaellen ja hänen
hyväksynnällään tämä oli Naturellan versio.
Naturellan, joka voisi hyvinkin nähdä itsensä tulevana
oman elämänsä Eija Wagerina joskus vuoriluonnon
ja eläinten keskellä Etelä-Euroopassa.

Eija Wagerin opastamille Italian teema- ja kulttuurimatkoille
voi muuten hypähtää mukaan Ikkuna Italiaan -facebook
sivun kautta, linkki,
tai Kontikin kautta, linkki.

Mahtavaa elämän matkaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *