Katse täynnä rakkautta.
8.1.2024
Tuoreen espanjan joulumatkamme viimeisenä iltana suuntasimme
intialaisravintolaan, joka oli jo kerran aiemminkin ilahduttanut
meitä aidonmaukkailla ruuillaan.
Kävelimme nälkäisinä ja vähän reissusta rähjääntyneinäkin
ruotsalaisen-näköisen pariskunnan ohi, joka illallisti
nuoren pellavapäisen lapsensa kera.
He vaikuttivat ulkoisesta olemuksesta ja energiasta päätellen
Intiassa matkanneilta, kenties vaikkapa Amman
ashrameissakin aikaa viettäneiltä,
tyyneiltä, kiireettömiltä sieluilta.
Perheen isän,
harmaat pitkät hiukset omaavan miehen katse,
katse täynnä rakkautta ja hyvyyttä,
painui syvästi mieleen ja sieluun.
Se syvä läsnäolo, lempeys, rauha ja
viisaus sen katseen takana.
Se ymmärtäväinen, hyväksyvä,
kunnioittava katse ja hymy
pieneen, eläväiseen,
ohikulkevaan tuntemattomien
lähimmäisten luonnonlapseen.
Ja viattoman lapsen vastaus hänen
rentoon katseeseensa ja hymyynsä
salamannopeasti,
silmät tuikkien ja
veikeällä hymyllä takaisin peilaten.
Jonka jälkeen myös aikuisten syvä,
absoluuttisen puhdas ja kirkas katseiden
vaihto keskenään, joka ilmensi
äänettä pohjattoman paljon.
Ymmärrystä.
Yhteyttä.
Ykseyttä.
Katseen voima
Järisyttävää,
kuinka YHDEN katseen myötä,
sanaakaan sanomatta,
informaatiota
voi vaihtua yltäkylläisesti.
Järisyttävää,
kuinka YHDEN katseen myötä
koko tuntematon ihminen voi jäädä elämään,
muistoihin,
niin vahvasti.
Yksi nopea, ohikiitävä hetki voi jäädä
elämään,
kenties ikuisesti.
Jos katse voi olla täynnä rakkautta, tämä oli.
Jos katse voi parantaa, niin tämä paransi.
Jos katse voi olla jopa jumalallinen, se oli tämä.
Jos katse voi pysäyttää, koskettaa,
kietoa ja liikauttaa syvältä,
niin tämä todella teki sen.
Meille kaikille.
Todellisuuden koskettava kauneus.
Korkeantason kohtaamisen pyhyys.
Herkullisuuksien harmonia hetkessä.
Yllättäen.
Oletko sinä kohdannut jonkun erityisen mieleenpainuvan katseen?
Tunnistatko itse luoneesi joskus sellaisen?
Löytäköön valoisat katseet luoksesi ja sytyttäköön sielusi valon!
Syvältä sytyttäviä kohtaamisia ja katseita
tähän viikkoon ja vuoteen uuteen
sydämellä sinulle toivoen,
<3 Naturella
PS. Valitettavasti kuvituskuvatta heistä,
ravintolasta tai ruuasta.
Tämä katseen kohde parin kilometrin säteeltä,
täynnä rakkautta, sekin, sentäs.