Suru osana elävää. Elämää.

Sumusilmät. 
Surusuu, mieli. 
Oma surun kieli.
Pikkupurtava tuntuu jättiläismäiseltä lohkareelta
sitä puoliväkisin nieleskellessä. 
Trööt. Sniif. Trööt. 

Säröisää sydäntä puristaa. 
Kyyneleet kilvoittelevat kilpaa,
peittäen punakat posket.
Musta mascara verhoaa alleen muutakin
kuin vain silmät.

Tuska tuntuu. 
Suru savustaa. Sukeltaa syövereihin.
Kirpaisee kipeästi.
Pettymys peittoaa.
Pysäyttää, hetkeen.

Lisää paperia punanenälle.

Pieni suru,
iso suru,
suru.

Ei enää samaa. Jotain muuta. 
Jotain muita.

Luonto elää. Kuolee.
Minä elän, kuolen.
Kaikki elää, kuolee.

Kaiken, kaikkien, kaikenlainen,
kaikki elämä merkitsee.
Kasvit, eläimet, ihmiset, elollinen, luomakunta. 
Näkyvä ja näkymätön. 
Yksilöimättä tai erottelematta.
Myös linnunpoikaset.
Tällä hetkellä elävät, jo eläneet ja tulevat elävät. 
Kaikki merkitsee.
Nyt ja aina.

Muistan iloiset äänenne, olemuksenne. 
Oj, ne vasta muistankin! 
Seurasimme, toisiamme. 
Totuimme, toisiimme. 
Mutta jalkanne eivät lopulta jaksaneet.
Siipenne eivät kantaneet.
Jokin suurempi suunnitelma ohitti optimismini.
Piip piip piip. Tipitii. Piip piip piip.

Luonto hoitaa. Kaiken. 
Tavallansa. 
Ajallansa. 

Kuolleet osana eläviä.
Elävät osana kuolleita.
Suru osana elävää. Elämää.

* * * Eläväisen elämäntäyteistä juhannusta sinulle
rakas seuraajani! * * *

<3 Kaivaten näkymättömiä, mutta nyt jo enemmän
ilosilmin. Kunnioituksella elämää kohtaan,
Naturella.
18.6.2020

Naturellan Elämänvoima -kategorian alta löydät lisää elämäntäyteisiä
tekstejäni mm. ”Tarjottimella elämä, mitä saisi olla?”
Tutustu ja ihastu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.