Ei lasten maskitukselle!
7.4.2021
STOP! Nyt on tärkeää asiaa.
Jossain menee raja, ja mulla henkilökohtaisesti se menee juuri nyt ja tässä.
Olisin toivonut, ettei minun tarvitsisi tästä-kään enää kirjoittaa, mutta
näemmä tilanne vaatii
nyt jokaisen ”tolkun naisen ja miehen” maalaisjärjenjuoksua ja toimia asian eteen.
10 syytä miksi painava EI lasten maskitukselle:
1. Ei perustavanlaatuista tarvetta eikä hyötyä lasten maskitukselle
Lasten keskuudessa ei ole missään vaiheessa ollut huolestuttavia koronavirukseen
sairastuvuuslukuja, puhumattakaan kuolleisuudesta.
Lapset eivät myöskään levitä merkittävässä määrin koronavirusta.
Uudet tutkimustiedot: Lapset eivät juuri levitä koronaa, Iltalehti, 27.4.2020
Maskien hyödyllisyydestä ei löydy vankkaa ja luotettavaa tieteellistä perustaa.
Ei myöskään luotettavaa ja puolueetonta näyttöä nimenomaan Covid19-viruksen torjunnassa.
Tai ylipäätäänsäkään virusten torjunnassa.
Niissä maissa, joissa on ollut maskipakko jo miltei vuoden, tartuntaluvut ovat pysyneet ennallaan
tai enimmäkseen kasvaneet maskipakon myötä.
Ystävän sanoin: ”Miksi ei revitellä julkisesti luvuilla siitä, että kuinka moni testatuista
näytteistä on ollut positiivisia?
Esim. 16.3.2020 tehtiin 868 koronatestiä joista 54 oli positiivisia (eli 6% testatuista positiivisia) kun
taas 16.3.2021 tehtiin 28 826 koronatestiä ja näistä vain 700 oli positiivisia, joten vain 2%
testatuista on ollut positiivisia. Eikö tällaiset suhdeluvut ole aika oleellisia
maskisuosituksia tai -pakkoja ajatellen?”
2. Kasvomaski ei sovellu pikkulasten käyttöön
Miksi monet tahot suosittavat maskia nyt myös pikkulapsille vastoin THL:n suosituksia?
”Kasvomaski ei sovellu pikkulapsille, sillä maskin ohjeiden mukainen käyttö onnistuu
vasta hieman vanhempana. Tämä suositus koskee ensisijassa 12 vuotta täyttäneitä.”
THL sivu 7.4.2021.
Maskin oikeat käyttötavat on peruslähtökohta.
Jos maskia käyttää väärin, se voi jopa lisätä koronaviruksen tartunnan riskiä.
Ongelmia lisäävät mm. maskin toistuva koskettelu, sen laitto likaisin käsin,
aivastelu, yskiminen, siirtäminen niistämisen takia, edestakaisin saman maskin käyttäminen,
maskin lainaaminen lasten leikeissä kavereille, maskin laittaminen välillä taskuun tai pöydälle.
Usein ilmoille heitetään, että toimivathan ne maskit leikkaussalissakin.
Ne ovatkin kuitenkin ammattikäyttöön tarkoitettuja maskeja, ammattilaiset osaavat
käyttää niitä oikeita aikoja ja oikein ottein,
ja niiden peruslähtökohta on estää bakteereja, ei viruksia.
Koulussa lapset ovat yhdessä ja läheisessä kanssakäymisessä myös
välitunnilla, ruokatunnilla ja liikuntatunnilla, jolloin maskia ei olisi… Jos jotain olisi
tarttuakseen, se tarttuisi joka tapauksessa myös tällöin.
Samoin kuin koulumatkalla ja kotikyläilyssä.
3. Lapset eivät pysty vahtia maskin käyttöaikaa
Osa nuoremmista lapsista ei ymmärrä vielä kelloa. Esimerkiksi ekaluokkalaisille kellonaikojen opettelu
tapahtuu vasta kevätlukukauden loppupuolella. Miten he voisivat pystyä seuraamaan sitä, että
milloin heidän kuuluisi vaihtaa oikeaoppisen käytön varmistamiseksi maskinsa?
-VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin (HS 13.8.2020):
Kun maskia käyttää, ei sekuntikellon tuijottelu ole tarpeen. Siitä huolimatta Harlin muistuttaa,
että maskia olisi järkevä käyttää kerrallaan vain noin puoli tuntia. ”Tämän jälkeen se alkaa jo kostumaan.
Yli tuntia ei maskia ainakaan kannata pitää päässään.”
-”Harlinin mukaan tyypillinen aika on puoli tuntia. Yleinen suositus Harlinin mukaan on, että maskia
ei saisi pitää kasvoillaan yli tuntia.” (Iltasanomat 14.8.2020).
Eli lapsen neljän tunnin koulupäivän aikana hänellä kuluisi maskeja OIKEAoppisen 0,5h käytön
mukaan vähintään 8 kpl, viikossa 40 kpl, kuukaudessa 160 kpl.
Yksi 30 henkilön koululuokka käyttäisi kuukaudessa 4800 maskia.
Yksi 150 oppilaan koulu käyttäisi kuukaudessa 24 000 maskia…
Kuka nämä kustantaisi?!
4. Jätemäärän moninkertaistuminen
Lapsille opetetaan kierrätyksestä ja ilmastonmuutoksesta, mutta kuitenkin samalla vahvasti suositellaan tai pahimmillaan pakotetaan maskin käyttöön, eli yhden tarpeettoman lisäroskan tuottamiseen ympäristöön.
”Monesti puhutaan paperimaskeista, mutta sellaisia ei kyllä oikeastaan ole. Ne tavallisimmat siniset
maskit ovat pääosin muovia, tarkemmin sanottuna polypropyleenia, minkä hajoaminen on varsin
hidasta. Se on noin 500 vuoden prosessi. Eli jos vaikkapa Mikael Agricola olisi heittänyt
polypropyleenimaskin maahan samalla kun hän vei ABC-kirjaansa painoon, siitä olisi tänäkin
päivänä vielä rippeet jäljellä.” Lähde: Yle.fi, 31.1.2021
Onko maskien todellinen hyöty verrattavissa siihen, että maailmassa muodostuu
miljoonia kappaleita ongelmajätteitä päivittäin?!
Tähän viitaten minua henkilökohtaisesti on ainakaan turha yrittää syyllistää takkapuiden poltosta tai
yksityisautoilusta.
Jo nyt on nähtävissä eri puolille luontoon viskatut maskit, mistä sekä luonto, että eläimet
kärsivät suunnattomasti. Pahimmillaan eläimiä sotkeutuu ja kuolee maskien kiinnitysnaruihin.
5. Maskien sisältö ei sovellu kehittyville lapsille
Maskit voivat sisältää mm. kemikaalijäämiä, palonestoaineita, nanomateriaalia, kumia, syöpää
ja astmaa aiheuttavaa formaldehydiä sekä muovia.
”Ongelmia voivat aiheuttaa myös maskin osat. Mikä tahansa osa suu-nenäsuojuksessa voi aiheuttaa haittaa. Tutkimuksissa on raportoitu allergista kosketusihottumaa muun muassa kasvosuojusten kiinnitysnauhojen kumiosille, liimoille, suojaimista vapautuvalle formaldehydille ja nenätukien metalliosien nikkelille ja koboltille.”
Kasvomaski voi aiheuttaa iho-ongelmia ja pahimmillaan allergisen reaktion – lääkäri kertoo, mitä tehdä
Iltalehti 22.12.2020
Muun muassa Kanadassa ja Belgiassa viranomaiset ovat jo varoittaneet joidenkin maskien sisällöistä.
(Tarkemmat tiedot lopussa linkeissä.)
Määrä mitä maskeja tulee on niin järkälemäisen suuri, että käytännössä se, mitä Turvallisuus- ja
kemikaalivirasto Tukes Suomessa ehtii testata on häviävän pieni.
Vanhempana sinulla on oikeus tietää, että millaisia maskeja lapsiesi käyttöön koulussa jaetaan.
Voit vaatia koululta lisätietoina
tarkemmat tiedot koulun käyttämistä kasvosuojista; esim.
valmistaja, valmistusmaa, valmistusmateriaali, sisältääkö maski kumia, sekä
kyseisen kasvosuojan sisältämät kemikaalit.
Voit myös pyytää tietoja kasvosuojaimien riskeistä yleisesti lasten terveyteen (nyt ja tulevaisuudessa) sekä
yksilöllisesti sinun lapsesi terveyteen, ja siitä mikä on oletettu hyöty niiden käytöllä.
Voit pyytää tutkimuksia, joissa todetaan että 6-vuotiaan lapsen on turvallista altistua maskien
läpi hengitetyille kemikaaleille.
Voit pyytää nähdäksesi tutkimusta siitä, että miten maskin sisälle kertyvä hiilidioksidi
vahingoittaa pienen lapsen hengityselimiä?
85% kertakäyttömaskeista tulee kiinasta.
Jo vuoden ajan maskeilla on ollut JÄTTILÄISMÄINEN kysyntä ympäri maailmaa.
Millaiset ovat hygienitasot tehtaissa?
Seurataanko tehtaiden hygienitasoa ja lapsityövoiman käyttöä?
Arirang- uutistoimituksen (Etelä-Korea) mukaan Kiinan maskitehtaista yli 60 prosentilla on huomattavia hygieniaongelmia.
Tässä intialainen kasvomaskitehdas. Näitä maskejako laitetaan sitten pikkulapsille?
6. Maskinkäyttö voi aiheuttaa lukuisia oireita
Oireita voivat olla muun muassa:
väsymys, huimaus, päänsärky, migreeni, keskittymisvaikeudet, ahdistusoireet,
heikompi reaktiivisuus ja hengitysvaikeudet.
Maskin käyttö voi pahentaa iho-oireita (aknea, ruusufinniä ja ihottumia) ja erilaisten
allergisten reaktioiden määrää.
Maskin käyttö voi olla vaaratekijä astman tai sydänsairauden takia.
Paniikkikohtausalttiiden henkilöiden tilanne voi pahentua.
Eritoten pienten lasten voi olla hankalaa tunnistaa oireita ja kertoa niistä.
Kuka kuuntelisi? Kuka ottaisi todesta? Ja muuttuisiko sitten edes mikään?
Saksalainen neurologi: Kasvosuoja johtaa aivovaurioihin, Koronarealistit.com, 10.1.2021
”Tohtori Margarite Griesz-Brisson on lääkäri, neurologi, neurofysiologi ja farmakologian tohtori.
Hän varoittaa nyt yleisöä siitä, että kasvosuojat, joita heitä vaaditaan käyttämään tartunnan leviämisen estämiseksi, voivat johtaa hapen puutteeseen ja vakaviin aivovaurioihin, ja uskoo, että lapset ja nuoret ovat erityisen herkkiä.
Lapsille ja alaikäisille hän uskoo, ettei naamioita tule harkita, koska heidän immuunijärjestelmänsä on erityisen sopeutuva ja oltava yhteydessä viruksiin ja bakteereihin. Hän huomauttaa myös, että heidän aivonsa ovat myös hyvin aktiiviset.
Lapsen tai nuoren aivojen hapen saannin rajoittaminen millään tavalla ei ole vain vaarallista heidän terveydelleen, se on myös täysin rikollista. Hapen puute estää aivojen kehitystä, eikä siitä johtuvia vaurioita voida peruuttaa.
Hän uskoo, että lasten ja nuorten pakottaminen pitkällä aikavälillä johtaa dementian ja siihen liittyvien sairauksien valtavaan lisääntymiseen ja että tämä on estettävä.”
7. Maski estää puhtaan ilman virtausta, syvähengitystä ja yhteyttä
Maailmankuulu kirjailija Doreen Virtue kirjoittaa Enkelten kertomaa -kirjassaan mielenkiintoisen
luvun hengityksestä. Tässä muutamat pätkät:
”Hengitysilma kätkee molekyylirakenteeseen tietoa. Me olemme vastuussa tästä tiedosta, sillä jatkaessanne matkaanne maapallolla tarvitsette huolenpitoa ja apua. Me täytämme jokaisen kallisarvoisen happimolekyylin neuvoilla ja ohjeilla. Se on meidän pääasiallinen tapamme pysyä teihin yhteydessä niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.
Hengityksesi merkitsee jatkuvaa yhteydenpitoa meidän enkelten, sinun korkeamman tietoisuutesi ja maallisen olemuksesi välillä. Se on kuin jatkuva suunnittelukokous, jossa jokaista askeltasi mietitään etukäteen. Kaikki perustuu sinun aikomuksiisi ja pyrkimyksiisi. Hengittäessäsi ulos me kykenemme erottelemaan sinusta pois kaiken sen, mitä et enää halua itsessäsi pitää. Hengittäessäsi sisään me täytämme sinut myönteisillä ohjeilla, jotka auttavat sinua pysymään suunnassasi.”
”Kun kannustamme sinua kuntoilemaan, teemme sen osaksi siksi, että oppisit hengittämään syvemmin.”
”Mitä enemmän ilmassa on happea, sitä enemmän tietoa voimme sinulle antaa. Sinun on vaikeampi kuulla meitä, kun estät kehoasi saamasta riittävästi happea tupakoimalla, juomalla alkoholi- tai hiilihappopitoisia juomia tai hengittämällä pakokaasujen ja saasteiden täyttämää ilmaa.”
8. Koululuokkiin yksi eriarvoistava/mahdollinen kiusaamistekijä lisää
Maskinkäyttösuositus voi pahimmillaan lisätä eriarvoisuutta oppilaiden välille.
Maskin käyttämättömyys ei saa altistaa syrjinnälle muilta oppilailta tai opettajilta,
tai peräti kiusaamistilanteisiin.
Maski on lääketieteellinen toimenpide.
Oppilasta ei saa painostaa maskiin millään tavoin.
Osalla oppilaista voi olla lääketieteelliset perusteet olla käyttämättä maskia.
Ihmisellä on myös perustuslaillinen oikeus kieltäytyä hänen omaa kehoaan koskevista
toimenpiteistä. Jokaisella kansalaisella on henkilökohtainen vapaus sekä koskemattomuus.
Itsemääräämisoikeus.
Mitä ovat perus- ja ihmisoikeudet? Eduskunnan oikeusasiamies
sekä Finlex, Suomen Perustuslaki
Perustuslaki (1999/731) turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja
oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. Luku 2 turvaa jokaiselle kuuluvat
perusoikeudet, joita ovat mm. yhdenvertaisuus, oikeus elämään, oikeus henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen,
liikkumisvapaus, oikeus yksityiselämän suojaan, oikeus maksuttomaan perusopetukseen ja
työhön, oikeus omaan kieleen.
22 §
Perusoikeuksien turvaaminen.
Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.
Yhdenvertaisuuslaki (1325/2014) edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäisee syrjintää sekä
tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa.
9. Lasten turvallinen kehitys ja henkinen hyvinvointi vaarantuu
Maskin käyttö ei edistä lapsen luontaista terveyttä, ei yhteenkuuluvaisuutta ryhmän kanssa,
ei empatiakykyä, ei syvän turvankokemista eikä oppimiskykyä.
Maskipakko pois pienten lasten kanssa työskenteleviltä -adressissa
on hyviä perusteluja, jotka soveltuvat myös koskien lapsilla itsellään olevia maskeja.
Lapset ovat lapsia! Heidän aivonsa ovat vielä kehitysvaiheessa!
Heidän pitää saada leikkiä, nähdä ilmeitä, elää normaalia, rohkeaa ja huoletonta elämää ilman
jatkuvaa visuaalista ja tiedollista koronamuistutusta jokapuolelta.
Nyt menetettyä lapsuutta ei saa koskaan enää takaisin.
10. Yksinkertaisesti vaan EI!
Kyllä, tämä on vain minun mielipiteeni.
Eduskunta edustaa kansaa, kunnanvaltuusto kansalaista,
toivon, että edustajia löytyy edustamaan myös tätä näkemystä.
Kyllä, se on vain ”suositus”. Mutta kuten jokainen on varmasti nähnyt ja tietoinen, niin
hyvin harva (esim. opettaja, kauppa, tms.) poikkeaa suosituksesta.
Käytännössä suositus on PAKKO jo kaikkialla. Valitettavasti.
Ojasta alliikkon-ko?
<3 Naturella
LINKKEJÄ:
Naturella, Jokapäiväiset naamiaiset, maskien käyttämistä koskeva teksti 14.8.2020
Saksalainen tutkimus maskien käytön haitoista lapsilla,lisäksi maskien hyödyttömyydestä ja haitoista.
Maskigate Vol2: Koronadystopia jatkuu, ,UusiSuomi, Ville-Veikko Elomaa, 15.2.2021
Kohutun maskiselvityksen tehnyt professori Marjukka Mäkelä kiistää jyrkästi poliittisen ohjauksen – tulos maskien vähäisestä hyödystä ”ei ole muuttunut mihinkään”, Kaleva, 10.10.2020
Uutisia maailmalta:
-Belgian hallitus varoittaa käyttämästä omia kasvojamaskejaan kemikaalijäämien takia.
Belgium’s government warns against using its own facemasks over chemical traces, Euronews.com 26.2.2021.
– Kanadan terveysviranomaiset ovat vetäneet markkinoilta pois kaikki siniset maskit, koska niistä on muodostunut terveysriski niiden sisältämän grafeenin (nanomateriaali) vuoksi. Grafeeni aiheuttaa hengitysvaikeuksia sekä keuhkotoksisuutta myrkyllisten hiukkasten kulkeutuessa hengitysteihin.
Health Canada issues advisory over masks containing graphene, urges recall, Global News, 3.4.2021
https://healthycanadians.gc.ca/recall-alert-rappel-avis/hc-sc/2021/75309a-eng.php
https://www.cbc.ca/news/canada/montreal/masks-early-pulmonary-toxicity-quebec-schools-daycares-1.5966387?fbclid=IwAR0mbTtYXvE6GBQ9Dl0uTfxtCMyLiWqFZzCwWg7S3aN-cJDEoV69NJ5PyKs
-Mitä hengitämme suun ja nenän kautta, on oikeasti vaarallista jätettä:
Tutkijat ovat löytäneet myrkyllisiä kemikaaleja (mm. tunnettuja allergeeneja ja karsinogeeneja) joistain kasvomaskeista.
What we are breathing through our mouth and nose is actually hazardous waste’: Scientists find evidence of toxic chemicals in some face masks, Dailymail.co.uk, 1.4.2021
Tutkimus: Face masks and nanotechnology: Keep the blue side up, ScienceDirect, 4/2021.