Mainio mangosmoothie

29.10.2020

Maidoton. Pähkinätön. Sokeriton. Gluteeniton. Munaton.
Muttei mauton, vaan oikeasti terveellinen ja maistuva!

Ainekset:

– kaksi avocadoa
– noin puolikas kurkku
– yksi kypsä, keskikokoinen mango
(Tässä voi toimia vaihtoehtona myös esim. pari omenaa, banaani ja/tai pari nektariinia, mutta maku on tällöin vähän eri.)
– lasillinen chia-psyllium-vesi seosta (= sammakonkutua 😀 )

– 2 rkl extra virgin oliiviöljyä
– 1 rkl neitsytkookosöljyä
– 1 reilunkokoinen salaatti
(esim. runsas tammenlehtisalaatti tai cosmopolitan salaatti)
– 1 tl chlorellajauhetta
– 2 dl vettä
– 2 rkl sitruunamehua

– noin 2 cm pala tuoretta inkivääriä
– puolitoista kourallista yrttejä: sitruunamelissaa, persiljaa, minttua
ja/tai basilikaa. Myös lehtikaalia kannattaa vähän heittää joukkoon.
– kuivattua nokkosta noin 6 lehteä.
– reilu ripaus merisuolaa


Ohje:

Laita ”sammakonkutu” tekeytymään; lappaa lasiin reilu 1 tl psylliumia ja
3 tl chiansiemeniä, kaada päälle
2 dl vettä, sekoita ja anna tekeytyä kutumaiseksi seokseksi sillä aikaa, kun kasaat suoraan tehosekoittimeen valmiiksi odottamaan muut aineet.

Kuori, pilko ja laita ainekset päällekkäin tehosekoittimeen. Surraa!
Avot, valmista! Maista!

Lisävinkit:

Onko smoothie liian makeeta? Lisää vaikkapa sitruunaa, limeä ja/tai inkivääriä.
Vai tuliko liian kirpsakkaa? Lisää jotain hedelmää tai hedelmämehua vielä.
Onko liian löysää tarpeeseesi? Laita lisää materiaalia mukaan.
Ehkä sittenkin liian paksua? Lisää vettä tai esimerkiksi mango-omena tuoremehua.
Liian lämmintä? Lisää jääpaloja mukaan.
Liian mautonta? Lisää vaikkapa yrttejä.

Kesäaikaan smoothien sekaan voi heittää tuoreita villiyrttejä
kuten nokkosen-, koivun- ja voikukan lehtiä sekä voikukan terälehtiä.
Talvikaudella villiyrttejä voi lisätä mukaan kuivattuina.

Tuloksena ohjeella saa noin 1400 ml smoothieta, josta saa kaadettua
kuusi viinilasillista tarjolle. Tämä smoothieaines on puolijuoksevaa,
eli sen pystyy alkuun juoda, mutta loput on lusikoitava.

Mainioita maisteluhetkiä Naturellan tyylillä;
Luonnollisesti! Tietysti!


<3 Naturella

PS. Naturella Elamantapablogi Instagram-tili nyt avoinna kaikille!
Tule ja tutustu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.