Naturellan matkassa

Naturella Elämäntapablogissa
jokaisella lauseella on väliä.
Sanalla on väliä.
Tekstikokonaisuudesta puhumattakaan;
sen pitää olla tinkimättömästi juuri oikeantuntuinen ja
oikeaan aikaan, minulle. 

Minä en päästä sinua helpolla. 
Itseänikään. 
Haastan.
Joudut ajattelemaan. Joudun.
Tutkailemaan. 
Kipeästikin. 
Epämukavuusalueelle. 

En tyydy helppoon, varmaan, vetävään tai totuttuun. 
Nostan esille, valaisen, pohdin, kyselen,
rikon kenties totuttuja rajojakin. 

Teksteissäni voi välähdellä siemeniä jostain;
ajattomuudesta? ajankohtaisuudesta? luovuudesta? filosofiasta?
Jotain erilaista? Miten kukin itse tulkitsee. 

En ole sua parempi. Tai viisaampi.
En tiedä, osaa tai tunne jotakin enemmän kuin mitä sinun
pitäisi juuri nyt.
Sinä olet juuri nyt, juuri sulle sopivassa ajassa,
paikassa, tavassa, toimessa ja seurassa.

Olemme samalla viivalla. Samaa verta ja lihaa. Usko pois. 
Kaikki avautuu, jos avautuu, kun avautuu ja miten avautuu.

Kuten olen kirjoittanut aiemmin ”Luottamuksen laineilla” -tekstissäni,
niin saatamme olla todella erilaisia, tykätä täysin eri asioista,
omata monesta asiasta absoluuttisen räikeän vastakkaisia mielipiteitä,
mutta silti meitä voi yhdistää monikin, pintaraapaisua syvempi asia.
Rakkaus.
Eikä kannata minusta koskaan aliarvioida vahvan
tahtotilan merkitystä. 

Meitä voi yhdistää myös rohkeus, kiinnostuneisuus,
ystävyys, elämänmyönteisyys, halu kehittyä, olla yhteydessä,
ja/tai vain olla juuri sellainen kuin on, puskematta.

Voit olla terveysintoilija tai sitten et.
Sinulle Naturella Elämäntapa voi merkitä vaikkapa kierrätystä,
villiyrttien keruuta, luonnonkosmetiikkaa tai vaikka tiedostavia ruoka-ainevalintoja.
Minulle puolestaan esimerkiksi tämän aiemman
Elämäntapaterveilijä -tekstin mukaisia juttuja.

Naturellassa rakkaus, valo, henkisyys tai ykseys
ei sulje pois Jumalaa. Positiivisuus pääilmansuuntana
ei blokkaa negatiivisiinkin suuntiin katsahdusta. 
Mahdollisuudet ovat auki ja muuntuvaiset.
On vapaus. Hyväksyntä.

Julkaisupolitiikka

Ei-kaupallinen blogi tarkoittaa sinulle sitä, että vältyt näkemästä sivuillani
”kaupallinen yhteistyö” -postauksia, mainosbannereita tai näytölle välähtäviä mainoksia.
En kauppaa sinulle tuotteita, aatteita, mitään.

Olet ehkä huomannut, että blogijuttu/Facebook/Instagram julkaisutiheyteni
on aika harvakseltaan.
Haluan vahvasti, että keskityt omaan elämääsi. Seuraat sitä ja tykkäät siitä!
Toivon, että omasta vaikutuksestani en kuormita sinua
tykityksellä turhaa ja turhaan.
Yritän myös, että itse pysyn kontrollissa omaan ruutuaikaani. 

Jokainen tykkäys ja kaunis kommentti on positiivinen lataus
maailmankaikkeuden kiitollisuuden kiertokulkuun:
ollen myös kiitos ja kannustus minulle. Varsinkin tällaisessa
ei-kaupallisessa blogissa; se on ainoa ns. ulkoinen palkinto. 

Väkevä sisäinen palkintoni on oman intohimoni täyttäminen. 
En seuraa orjallisesti tilastoja; kirjoitan, vaikkei blogillani
olisi yhtään lukijaa.
Eikä se seuraajien määrä, vaan se laatu. <3

Naturella Elämäntapablogia seuraa minulle merkittävä määrä ihmisiä. Kuitenkaan suuri osa ei löydy julkisista seuraajalistoista.
Luvut ja kommentit voivat merkata ehkä joillekin epävarmoille seuraajatulokkaille.
Siksi pyytäisinkin, että jos haluaisit tukea Naturella Elämäntapablogia,
niin:

-Jos et vielä ole, niin liity ihmeessä Naturella Elämäntapablogin Facebook ja/tai Instagram seuraajaksi.

-Kaikista varmimmin saat tiedot uusista blogijutuista liittymällä Naturellan sähköpostilistalle.

-Tykkää Naturellan FB-/Instapostausta.

-Kommentoi somepostausta omin sanoin tai emojilla.
Kommentointi parantaa yleensä postauksen näkyvyyttä.

-Tägää ystäväsi nimi mielestäsi hänelle sopivan postauksen alle, jolloin hän huomaa sen. Tai voit jakaa postauksen myös Facebook messenger -viestillä ystävällesi.

-Jaa Naturellan Facebook-postaus omilla saatesanoillasi Facebook-sivullasi.

-Kutsu samanhenkinen ystäväsi tykkäämään Naturellan somesivusta.

Kikka tai kaks

Laitan teksteihini aiheen mukaan välillä aika paljonkin linkkivinkkejä.
Jos joku linkki lakkaa toimimasta, niin kannattaa etsiä
linkin nimen mukaan ja/tai eri hakukoneella (esim. DuckDuckGo). 

Monia hyvinvointitoimijoita valitettavasti sensuroidaan eri tavoin.
Niin myös Naturella on kohdannut omanlaisiaan haasteita.
Esim. ”5G uhka vai mahdollisuus” -tekstin julkaisusta
Naturellan Facebook-sivulla
nollattiin kommentit ja tykkäykset.
Naturellan Facebook-sivun julkaisujen tavoittavuus on myös
kohtuullisen huono.

Voit yrittää halutessasi vaikuttaa Naturellan Facebook-julkaisujen tavoittavuuteen täppäämällä
Naturella Elämäntapablogin FB-sivulla kohdan:
”seurataan, katso ensin”.

Instagramin puolella Naturella sivustolinkki lakkaa valitettavasti
toistuvasti toimimasta. Yritän kuitenkin omalta osaltani uusia sitä
mahdollisimman usein.

* * * Uusille seuraajille huikeasti tervetuloa mukaan matkaan ja
vanhoille jälleen aurinkoinen kiitos lämpimästä
vuorovaikutuksesta!

Olen otettu ja kiitollinen luottamuksestasi! Siunattu.
Malja sinulle, kesälle ja yhteistaipaleellemme! * * *

<3 Naturella 1.7.2020

PS. Kuka sinä olet?
Sana on vapaa.

Linkkivinkit:

1-vuotias kiittää!

Naturellan synnytyskertomus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.